Ajatushautomon uumenista

Olen lietsunnut siellä ja täällä kolme päivää: kaksi päivää rovastikunnan pappien ja Wille-piispan seurassa ja päivä kuulemassa puolustusvoimien kuulumisia. Mukava on välillä käydä muuallakin, mutta kyllä odotan jo työkavereiden ja seurakuntalaisten näkemistä, etenkin kun adventin hartaudet kutsuvat.
Adventti yllättää aina: yhtäkkiä tämän kaamoksen keskelle syttyy joulun odotuksen pieni säde, joka kutsuu seuraamaan. Onneksi meillä Pyhäjärvellä ei tarvitse anteeksi pyydellen kysellä kouluja tai päivähoidon väkeä adventtihartauksiin, vaan niihin tullaan innolla. Uutiset näyttävät toisen kuvan tästä uskonnonvapauden nykytilanteesta. Olen ollut taipuvainen viime aikoina myös nimittämään sitä pakkouskonnottomuudeksi. Päiväkodissa pidettyä ruokarukouskäytäntöä tutkitaan, loukkaako se kirkkoon kuulumattomien lasten vakaumusta ja kutsuntatilaisuudessa seurakunnan tervehdyksessä ei saa olla mitään julistuksellista ainesta. Tätä jälkimmäistä olen useamman kollegan kanssa viime päivinä ihmetellyt: pappi ei siis saa oman seurakuntansa tiloissa puhua uskosta tai Jumalasta, ettei se vain loukkaisi jotakuta, joka ei tätä uskoa omakseen koe. Miten heikoilla kantimilla on sellaisen vapaa-ajattelijan vakaumus, jos ei kestä muutamaa lausetta Jumalasta? Voidaanko sellaista yhteiskuntaa luoda, jossa mikään uskonto ei näkyisi millään lailla? Onhan näitä yrityksiä aika lähelläkin ollut, mutta seuraukset eivät ole kovin mieltä ylentäviä. Ehkä meidän aikamme suuri uskonto on tiede, jonka kaikkivoipaisuuteen ladataan uskomattomia odotuksia. Keskustelua uskontojen ja tieteen välillä on hyvä käydä, mutta en usko, että tiede voi lopulta tyydyttää ihmisen ikiaikaisia kysymyksiä elämän ja kuoleman salaisuuden äärellä.
Oman aikansa tiedemiehet, idän viisaat, tekivät omaa tutkimustaan ja päätyivät Jeesuksen seimen äärelle. Tiede ja usko eivät olleet heille toisensa pois sulkevia näkökulmia elämän todellisuuteen. Voiko tiede edelleen saada ihmettelemään Jumalan tekoja?
Pihakuusen kynttilät valaisevat jo tähän työpöydän ääreen. Vaikka taivas vihmoo vettä pimeään maahan, lupaus joulun valosta on jo etsiytynyt sydämen sopukoihin. Siunattu Hän, joka tulee Herran nimessä!