Kyllä kyläilylle!

Lyhyeksi käyvät päivät. Pimeä yllättää jo iltapäivällä eikä aamukaan valkene kovin varhain. Toisaalta lyhyeksi ovat käyneet päivät siksikin, että monenlaista tekemistä ja touhua on ollut. Ensi vuoden suunnitelmia ja talousarviota hiotaan, ja katseen pitäisi olla suunnattuna moniin tuleviin haasteisiin. Semmoista se elämä on: yritystä elää aina hieman aikaansa edellä.
Lapset kirjoittelivat muistilappuja minulle eräänä kiireisenä iltana. Yhdessä keltaisessa lapussa luki: "Äiti muista mennä nukkumaan." Ehkä siitäkin asiasta on joskus tarpeen muistuttaa, sillä ilta tahtoo usein venyä, kun kuvittelee vielä tekevänsä jonkin pienen homman - ja vielä toisen yhtä pienen...
Ehkä meidän pitäisi enemmänkin muistuttaa läheisiämme asioista, jotka todella ovat tärkeitä - auttaa itseämme ja toisiamme näkemään, että läheisten ohi ei ole syytä kiirehtiä. Olen niin usein tullut huomanneeksi, millainen yksinäisyyden kipu aikamme ihmisiä vaivaa. Miksi meillä on niin kiire kulkea toistemme ohi? Eivätkö lyhyet päivät ja pitkät illat ole kuin luotuja siihen, että piipahtaisimme kylään toistemme luo? Voisimmeko saada jonkinlaisen kyläilyherätyksen? Uskon, että Jumala katsoisi sitä pelkästään hyvällä, sillä ei ole ihmisen hyvä olla yksin.