Lomailijan paluu

Olen viimeksi ollut toimittamassa jumalanpalvelusta omissa juhlissani, eli siitä on jo aikaa vierähtänyt. Paluu tutulle alttarille oli mieluinen: tänään saimme viettää jälleen juhlaa! Tällä kertaa seurakuntapastori ja lähetyssihteeri saivat tehtäviinsä siunauksen. Seurakuntalaisia oli paikalla ilahduttavan suuri joukko. Toivottavasti heidän ja meidän kaikkien sydämissämme on tilaa esirukoukselle myös näiden työntekijöiden puolesta. Seurakunnan työntekijät, Jeesuksen sananviejät ja palvelijat, jos ketkä tarvitsevat rukouksia: väsymys, turhautuminen, vastoinkäymiset ja turtuminen vaanivat myös kirkon palvelijoita. Jokainen tarvitsee uutta intoa, voimaa ja Pyhän Hengen tulta, jotta ilosanoman viejän askeleet säilyisivät reippaina ja eteenpäin pyrkivinä.

Sain viettää parin viikon loman kuun taitteessa ja vaihdoin maatakin viikoksi. Lämpö ja auringon valo, lepo ja etäisyys omaan elinpiiriin vaikuttavat monin tavoin. Jollain tavalla etäämpää näkee selvemmin, havaitsee syvemmin ja kirkkaammin elämänsä ydinkohtia, oletteko huomanneet? Matkustaminen herättää monenlaisia ajatuksia muutenkin: lentokoneessa tulee aina hieman epävarma olo, vaikkei mitään varsinaista lentopelkoa tuntisikaan. Kun ilmakuopat hytkyttävät konetta, nousee väistämättä mieleen, kuinka haavoittuva ja hauras ihmiselämä on. Yhtä altis kai se on ihan jalat tiukasti maan pintaa vastenkin, mutta lentäminen vaan tuntuu sen verran luonnon vastaiselta ihmiselle, että se on jotenkin asia erikseen. Lentokoneessa tulee tunne: minä olen tässä nyt täysin Jumalan varassa. Jos lentokone tipahtaisi, ei minulla kovin paljon olisi mahdollisuuksia itse vaikuttaa. Minun on vain jättäydyttävä nyt Jumalan käsiin. Näin meidän olisi syytä ajatella joka päivä. Kaikenlaisia matkantekijöitä rohkaiskoot nämä psalmin 139 jakeet: "Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi."

21.3.2010

Mirva Ahola