Uutislistaukseen

Työntekijämuutoksia

25.7.2022 08.59

Elokuun alusta lukien kirkkoherra Mirva Ahola jää puoli vuotta kestävälle virkavapaalle siirtyessään hoitamaan Ylivieskan seurakunnan kirkkoherran sijaisuutta. Hänen sijaisenaan toimii aluksi Osmo Leppänen, joka hoitaa kirkkoherran tehtäviä 1.- 21.8.2022. Osmo Leppänen on aiemmin työskennellyt Toholammin seurakuntapastorina, josta hän on jäänyt eläkkeelle. Hän on toiminut ennen papin työuraa puolustusvoimien palveluksessa. 

Hänen jälkeensä vs. kirkkoherrana toimii aina 31.1.2023 saakka rovasti Matti Vuohtoniemi. Vuohtoniemi on pitkän linjan pappi, joka on jäänyt eläkkeelle kymmenisen vuotta sitten PIhtiputaan ja Kinnulan kirkkoherran virasta.  

Nuorisotyönohjaaja Tiina Haapapurolle on myönnetty virkavapautta 15.8.2022 -31.7.2023. Hänen sijaisenaan toimii Satu Tikka, joka aloittaa työt jo elokuun alusta. Satu Tikka on viimeisimmäksi työskennellyt kaupungin nuorisotyössä ja ollut myös aiemmin seurakunnassa lapsi- ja nuorisotyön sijaisuuksissa.