Tiedote 17.3.2020

Pyhäjärven seurakunnan toiminnan muutokset koronaviruksen leviämisen estämiseksi

Hallituksen määräämien poikkeustoimien myötä seurakunnan toimintaan tulee jälleen muutoksia. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat sopineet, että jumalanpalvelukset pidetään sanajumalanpalveluksina jokaisessa seurakunnassa siten, että paikalla ovat vain jumalanpalveluksen toimittajat. Jumalanpalvelukset striimataan ja lähetetään internetissä kussakin seurakunnassa käytettävissä olevin keinoin. Näin tullaan toimimaan myös Pyhäjärven seurakunnassa. Sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen Pyhän Annan kirkko on auki klo 11-11.30 hiljentymistä ja sielunhoitoa varten.

Kirkolliset toimitukset hoidetaan poikkeusjärjestelyin. Yhdessä perheiden ja omaisten kanssa sopien kirkollisissa toimituksissa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä. Haudalla tapahtuvaa siunaamista myös suositaan. Kun hautaansiunaamistilaisuudetkin ovat nyt näin pieniä, voidaan harkita myös sitä, että muistotilaisuus järjestetään suurempana tilaisuutena myöhemmin koronatilanteen rauhoituttua.

Seurakunnan työntekijät ovat edelleen tavoitettavissa puhelimitse, sähköpostilla ja sosiaalisessa mediassa.  Seurakunnan toimintojen peruunnuttua, työntekijät vuorollaan tuottavat sekä kotisivuille että sosiaaliseen mediaan hartauksia ja muuta sisältöä. Kirkkoherranvirasto on toistaiseksi avoinna maanantaista torstaihin klo 9.00-12.00 välttämätöntä asiointia varten. Papit, diakoni ja nuorisotyönohjaajat päivystävät vuorollaan kirkkoherranviraston aukioloaikoina sielunhoitoa ja keskustelua varten.

Kaikkia seurakuntalaisia ja kristittyjä kutsutaan rukoukseen erityisesti sairastuneiden ja heitä hoitavien puolesta. Yhteiseen rukoukseen kaikkien ihmisten ja koko maailman puolesta voi käydä tutun psalmin luottavaisessa hengessä: ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.” (Psalmi 23: 4)

Mirva Ahola, kirkkoherra

Uutislistaukseen

Rukoukseen liitetyt kädet

Tiedote 17.3.2020

17.3.2020 09.45